sunnuntai 11. toukokuuta 2014

VAHAUSTA

Maanantaina tein kosteapyyhinnän rappuihin ja keskiviikkona pääsin vihdoin vahaamaan raput.  Onneksi on aina kaveri mukana joka menee edellä ja moppaa ja itse tulen perässä vahan kanssa.

Laitoin rappukäytävien oviin jo useita päiviä aiemmin tiedotteet vahauksista. Meillä vahaus hoidetaan normaalina työaikana, jossain vahaukset tehdään yöllä.  Kun hyvissä ajoissa ilmoittaa niin hyvin onnistuu päivälläkin. Ja vahaus tehdään aina keskipäivällä, jolloin postinkantaja on jo käynyt ja koululaiset vielä koulussa. Vaha kuivuu nopeasti ja jokainen asukas on ajoittanut menonsa niin, ettei tarvitse ihan märkään vahaan kävellä. Ja postikin oli huomioinut vahauksen niin, että oli jakanut vahattavat talot heti aamusta, aika hienosti tehty.

Niinpä kaverini siis meni edellä ja minä perässä. Vahattavia tasanteita on 6 per rappu. Ylimmät 4 tasannetta menee kerta vahauksella, mutta alimmaiset 2 tarvitsee 2 kerrosta.  Niinpä ne alimmaiset pyyhitään ensin ja laitan niihin heti vahan. Sitten ylös ja vahaten alas jolloin nuo alimmaiset tulee vahattua uudelleen. Ensimmäinen vahakerros ehtii kuivua kunnolla ja edellä menevä moppaa kuivalla niistä tarvittaessa hiekat uudelleen. Vaha kuivuu tosi nopeasti kun laittaa tarpeeksi ohuen kerroksen. Muutenkin niistä vaha on kulunut niin tarkkaan pois, että lattia  imaisee osan vahasta sisäänsä ja se on melkein saman tien kuiva. Näin ei tarvitse odotella turhaan eikä juosta toisesta rapusta takaisin toisen vahakerroksen takia. Pesijä menee edellä ja tasanteet ovat kuivia siinä vaiheessa kun itse pääsen edellisestä pois. Homma toimii ja on nopeaa.

Perjantaina sitten moppasinkin tosi nihkeällä ja pelkällä vedellä. Vasta ensi viikon perjantaina laitan laimean aineen jolla moppaan, siihen asti vain vettä. Vahan kovettuminen vie viikon ja jos heti alkaa moppaamaan aineen kanssa, osa vahasta lähtee jo ensimmäisen viikon aikana pois.

Kyllä nyt kelpaa taas siivota. Moppi luistaa ihan erilailla ja hiekkakin liikkuu liukkaalla pinnalla. Puhdasta tulee, ja kun se suolavesikin on jo laitettu niin sitä hiekkaakaan ei enää juurikaan tule. Vielä pitää tehdä ne muiden tilojen kevätsiivoukset loppuun ja vuoden helpoin aika voi alkaa.

Ja sitähän ei sitten kerrottu pomolle, eiks niin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti