lauantai 14. kesäkuuta 2014

LOMAA  ODOTELLESSA

4 päivää loman alkuun, voihan nenä. On sitä odotettukin ja nuo viimeiset päivät ovat kyllä pitkiä.

Olen tankannut kaikkia aineita jotta tuuraajalta ei lopu mikään. Kaikki välineet on pesty kunnolla ja siivouskomerot siivoan tiistaina ja keskiviikkona perusteellisesti. On sitten tuuraajan mukava mennä töihin. Toisin onkin sitten kun itse palaan loman jälkeen. Todennäköisesti komeroissa välineet on hujan hajan ja välineet likaisina pitkin poikin. Lasinpesuainepulloissa on pelkkää vettä jotta en joudu taas ensimmäiseksi pesemään kaikkia ovilaseja.

Ensi viikko onkin taas lyhyt joten raput mopataan maanantaina ja  torstaina,  tiistai ja  keskiviikko ovat saunanpesupäiviä. Tiistaina teen puolet komerosiivouksista ja keskiviikkona loput. Torstaihin en jätä mitään ylimääräistä, kunhan rallattelen raput nopsaan ja sitten se vapaus koittaa.

Syksyksi olen jo hommannut lisää tekemistä. Ilmoittauduin sinne kouluun ja tähtäimenä on se ohjaajan erikoisammattitutkinto. Hensu eli henkilökohtainen opintosuunnitelma on tehty ja sen mukaan sitten edetään. Koulu on kerran viikossa ja sinne ehtii töiden jälkeen ihan hyvin. Ehtii jopa käydä kotona ja ottaa vaikka pienet päiväunetkin jos tarvetta ilmenee. Syksy opiskellaan ja keväällä alkaa näytöt, opiskelun lisäksi. Siinä pääpiirteittäin tuo tuleva talvi, kerron yksityiskohtaisemmin sitten kun asioissa edetään.

Kesä taitaa mennä omassa pihassa. Mihinkään kauemmas en aio lähteä, miehen kanssa on vain yksi lomaviikko yhtä aikaa. Pihatöitä riittää niin paljon kun viitsii tehdä, siellä ei kai ole koskaan kaikki valmiina. Muutenkin pitäisi vintit siivota ja heittää sinne kertynyttä roinaa pois. Kuulostaa siivoamiselta, mutta jotenkin kotona siivoaminen on eri juttu. Se ei tunnu työltä. Kai juju on siinä, että sitä ei ole mitoitettu ja saa pitää niin monta taukoa kun itse haluaa :)

2 kommenttia:

  1. Tosi hienoa että sait kipinän ryhtyä opiskelemaan! Ehkä sitä itsekin vielä joskus esimerkin yllyttämänä. Ihanaa, rentouttavaa kesälomaa! :)

    VastaaPoista